Kalevanpoikain kuningas tai kuningatar on Kalevan suora jälkeläinen, mahtava soturi, heimonsa ylipappi ja nauttii koko kansansa luottamusta.
Kuningatar Tellervo on kuolemassa ja uusi hallitsija on saatava. Hänen oma suosikkinsa on poika Kalervo, mutta valtaa tavoittelee myös ainakin Kalervon isoveli Untamo. Periaatteessa kuka tahansa serkku tai pikkuserkku tai naapurikuninkaan poika voi perustellusti selittää olevansa Kalevanpoikain oikeutettu hallitsija.
Uutta kuningasta ei kuitenkaan valita sen mukaan, kenellä on siihen suurin oikeus, vaan sen mukaan, kuka kuninkuuden pystyy ottamaan. Mikään perustuslaki ei tätä määrää, vaan vanhat tavat ja miekkojen määrä. Jos Kalervolla on kymmenen soturia puolellaan, ja Untamolla viisi, on Kalervo selvästi uusi kuningas. Mutta jos Untamolla on lisäksi lainassa viisi sotilasta Suomen kuningaskunnasta ja kolme Kalervon sotilaista onkin kääntynyt kristityiksi (ja on siten ehkä uskollisempia Untamolle tai ehkä ei), tilanne on monimutkaisempi.
Sotureiden uskollisuuteen vaikuttaa tietysti paljon myös se, mitä mieltä ovat nykyinen kuningatar, tietäjä, kylänvanhimmat, sotureiden perheet, vapaat miehet ja naiset, ja ehkä jopa orjat. Tähän taas saattaa vaikuttaa se, pidetäänkö uutta kuningasta kunnian miehenä, palvooko hän oikeita jumalia, onko hän sukua kuningas Kalevalle, lupaako hän verottaa vähemmän, järjestääkö hän hyviä juhlia ja antaako paljon hopeasormuksia alamaisilleen.
Lopullisesti kuninkaanvalta vahvistetaan käräjillä, jossa istuu kuningassuku (Illervo aikuisine lapsineen, Hyväneuvo, Kalervo vaimoineen, Untamo), kaikki soturit, tietäjä, kylänvanhimmat ja tärkeimpien talojen isäntä tai emäntä. Käräjillä ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuutta vahvistaa päätöstä, joka on useimpien sotureiden tahdon vastainen, joten käytännössä he ovat suurimman sotapäällikön kumileimasin.
Yksi tärkeä tekijä, joka on kaatanut monta kuninkuuden tavoittelijaa on Kalevan miekka Vaajaveitsi. Sitä kantaa kuningas tehtävillään ja se on kuninkuuden tunnus. Periaatteessa Vaajaveistä kunnioitetaan siinä missä kuningastakin. Jos Untamo yhtäkkiä tulisi ja nappaisi sen omakseen, saattaisi moni soturi ymmärtää, että hän on veljeään parempi hallitsija
(Kuninkaita on myös muunlaisia, esimerkiksi laivaretkeä johtaa merikuningas ja metsästystä metsäkuningas. Nimitys on siis lähempänä sanaa “päällikkö” kuin mitään nykyaikaista automaattisesti periytyvää, mutta merkityksetöntä kuningasta.)





